Materiaalit

Veden ja materiaalien kulutus

Veden kulutus

Senaatti-kiinteistöjen ylläpitämien kohteiden veden kokonaiskulutus oli 1,4 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2009. Vedenkulutuksen lähtötietojen keruu toteutetaan keskitetystä ja kulutusta voidaan siten seurata aikaisempaa tarkemmin.

Bruttoneliömetreihin suhteutettu ominaiskulutus laski kertomusvuonna 2,2 prosenttia vuoteen 2008 verrattuna. Pääomavuokrakohteiden osalta vedenkulutustiedot on kerätty kaikilta pääomavuokralaisilta ja tämä vedenkulutus oli 1,6 miljoonaa kuutiometriä.

Esitetyt vedenkulutustiedot eivät sisällä vedenkäyttöä kalanviljelylaitoksissa, joiden toiminnassa käytetään merkittäviä määriä pintavesilähteistä otettua vettä. Vain erittäin pieni osa Senaatti-kiinteistöjen kohteissa käytetystä vedestä tulee omista vedenottamoista.

Materiaalien tarve

Materiaalien käyttö Senaatti-kiinteistöissä liittyy suurimmalta osin rakentamiseen. Vuonna 2009 uudisrakennuksia valmistui noin 30 000 m2 ja vuonna 2009 valmistuneita korjaushankkeita on laajuudeltaan noin 100 000 bruttoneliötä. Uudisrakentamisen materiaalien kokonaiskäytön arvioidaan olevan noin 92 000 tonnia, josta noin 52 000 tonnia oli maarakennusmassoja.

Luotettavaa arviota korjausrakentamisen materiaalien kokonaiskäytöstä ei ole mahdollista antaa, koska käytettävien materiaalien määrä vaihtelee erittäin voimakkaasti kohteen ja suoritettavan toimenpiteen mukaan.