Organisaatio

Senaatti-kiinteistöjen liiketoiminta on jaettu viiteen toimialaan, joihin on koottu toiminnaltaan ja palvelutarpeiltaan samankaltaisia asiakkaita. Toimialat vastaavat asiakkuuksista strategisella tasolla. Operatiivisesta toiminnasta vastaa alueorganisaatio, joka muodostuu viidestä alueyksiköstä: Etelä-Suomen, Länsi-Suomen, Keski-Suomen, Itä-Suomen sekä Pohjois-Suomen alue. Toimipisteitä on 13 paikkakunnalla. Alueorganisaation vastuulla ovat muun muassa kiinteistöjen vuokraus ja isännöinti sekä ylläpitoon ja muihin palveluihin liittyvät asiat sekä investointihankkeiden läpivienti. Toimialat ja alueet sopivat vuosittain tarkemmasta työnjaosta ja vastuista keskinäisissä palvelusopimuksissaan. Toimiala- ja alueorganisaation lisäksi Senaatti-kiinteistöjen toimintaa tukevat tiedotusyksikkö ja sisäisen tarkastuksen yksikkö sekä viisi palveluyksikköä, jotka ovat talous, henkilöstöresurssit ja kehittäminen, ICT-palvelut, liiketoiminnan kehittämisyksikkö ja investointipalvelut. Senaatti-kiinteistöt muodostaa liikelaitoskonsernin, johon liikelaitoksen lisäksi kuuluu 34 tytäryhtiötä. Henkilöstöä vuoden 2009 lopussa oli 281.
Toimintamalli
Senaatti-kiinteistöjen toimintaa säädellään valtion liikelaitoksista annetulla yleislailla sekä laitoskohtaisella Senaatti-kiinteistöistä annetulla lailla ja asetuksella. Senaatti-kiinteistöt noudattaa toiminnassaan liiketaloudellisia periaatteita, mutta sillä on osakeyhtiöön verrattuna rajoitettu toimivalta. Toiminnan lainmukaisuutta, eettisyyttä ja strategian toteuttamista ohjaa Senaatti-kiinteistöjen hyvä hallintotapa. Toimintamalli noudattaa yleisiä hallinto- ja ohjausjärjestelmistä annettuja suosituksia huomioiden kuitenkin liikelaitoksen toiminnan ominaispiirteet. Senaatti-kiinteistöjen johtamismallin mukaan yhteiskuntavastuu otetaan huomioon kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa. Senaatti-kiinteistöjen johtoryhmässä on nimetty yhteiskuntavastuun johtamisesta vastaava edustaja. Kaikissa yksiköissä on ympäristöyhdyshenkilöt, joiden tehtävänä on vastata ympäristö-ohjelmien kehittämisestä ja toteutuksen seurannasta. Yhteiskuntavastuun tavoitteet on sisällytetty Senaatti-kiinteistöjen johdon henkilökohtaisiin tavoitteisiin ja tulospalkkioperusteisiin.
Riskienhallinta on osa arkea
Senaatti-kiinteistöjen peruslinjaus on pitää liiketoiminnan riskitaso matalana. Johto vastaa siitä, että Senaatti-kiinteistöt tunnistaa ja hallitsee riskit, jotka voivat estää tavoitteiden saavuttamisen. Riskienhallinta on osa päivittäistä toimintaa kaikissa yksiköissä. Käytännön tasolla yhteiskuntavastuullinen toiminta, laatutyö ja yhteiset toimintamallit ovat oleellinen osa Senaatti-kiinteistöjen kokonaisvaltaista riskienhallintaa. Riskeistä ja riskienhallinnasta raportoidaan hallitukselle säännöllisesti.
Toiminnan laatua ohjataan prosesseilla
Senaatti-kiinteistöjen toiminnan laatua ja ydintoimintoja ohjataan prosessikuvausten ja -ohjeistuksen avulla. Prosesseissa määritellään toimintatavat ja käytettävät työkalut, joilla varmistetaan Senaatti-kiinteistöjen strategian ja hyvän hallintotavan mukaisten toimintaperiaatteiden toteutuminen. Prosessien kehittämisestä vastaavat prosessinomistajat sekä nimetty kehittämisryhmä. Toteutumista arvioidaan vuosittain ulkopuolisen asiantuntijan johdolla pidettävässä EFQM-laatumallin mukaisessa itsearviointitilaisuudessa, jonka tuloksena löydetään myös uusia kehittämiskohteita. Käytössä on neljä ohjaavaa strategista prosessia ja neljä operatiivista toimintaprosessia. Yhteiskuntavastuunhallinta on yksi Senaatti-kiinteistöjen strategisista prosesseista. Prosessin tavoitteena on viedä yhteiskuntavastuun näkökohtien hallinta osaksi kaikkea Senaatti-kiinteistöjen toimintaa.
Valtion liikelaitoksia koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan vuoden 2010 aikana. Lain on määrä tulla voimaan vuoden 2011 alusta. Uudessa laissa otetaan huomioon Euroopan yhteisön komission valtion liikelaitosmallia koskevat kannanotot. Kaavailujen mukaan uusimuotoinen liikelaitos toimii valtion sidosyksikkönä ja tarjoaa palvelujaan valtion yksiköille. Sidosyksikköasema ei vaikuta Senaatti-kiinteistöjen toimialaan ja asiakaskuntaan, sillä Senaatti-kiinteistöt on tuottanut tilapalveluja ja niihin läheisesti liittyviä palveluja ensi sijassa valtion virastoille ja laitoksille tähänkin asti.
Strategiset prosessit
- Asiakkuudenhallinta
- Salkunhallinta
- Toimittajuudenhallinta
- Yhteiskuntavastuunhallinta
Operatiiviset prosessit
- Palvelu- ja vuokrausprosessi
- Investointiprosessi
- Ylläpitoprosessi
- Myyntiprosessi


