Tietomalli on rakennuksen sähköinen manuaali

Senaatti-kiinteistöt toteutti ensimmäisen pilottiprojektin tietomallintamisen saralla jo vuonna 2001 ja on vaatinut tietomallintamista rakennushankkeissaan vuodesta 2007. Nyt mallinnus on käytössä kaikilla suunnittelualoilla arkkitehtisunnittelusta automaatioon ja rakennesuunnittelusta LVIS-suunnitteluun. Tavoitteena on koota jokaisesta rakennuksesta kattavat tiedot, joissa on ajantasainen tieto ympäristötavoitteiden mukaiseen toimitilojen
hallintaan aina suunnittelu- ja rakennusvaiheesta elinkaaren loppuun saakka.
- Tietomallin yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on mahdollisuus tarkastella rakennusta virtuaalisesti ennen varsinaista toteutusta ja simuloida kohteelle asetettuja tavoitteita. Näin vältytään virheiltä ja muutoksilta toteutusvaiheessa, sanoo johtava asiantuntija, arkkitehti Auli Karjalainen Senaatti-kiinteistöistä.
Parhaimmillaan tietomalli on niin asiakkaille, rakennuttajille kuin suunnittelijoille ymmärrettävä, avoin ja läpinäkyvä päätöksenteon tuki.
- Tietomalli on ikään kuin rakennuksen sähköinen ohjekirja. Malliin päivitetään kaikki tehdyt muutokset ja se pidetään jatkuvasti ajan tasalla. Silloin se palvelee myös käyttöä, ylläpitoa ja korjauksia, kertoo johtava asiantuntija, arkkitehti Kari Ristolainen Senaatti-kiinteistöistä.
Senaatti-Kiinteistöt on ollut – ja on edelleen – yksi tietomallintamisen edelläkävijöistä niin kansallisella kuin kansainvälisilläkin mittareilla arvioituna. Senaatti-kiinteistöjen kehittämiä tietomallinnusvaatimuksia ollaan laajentamassa kansallisen tason käytännöksi. IFC-standardin
mukaista tiedonsiirtoa kehitetään kansainvälisten yhteistyötahojen kanssa tukemaan asetettuja vaatimuksia.
- Tietomallintamisen tavoitteena on sujuvampi suunnittelu- ja toteutusprosessi. Tietomallien avulla saadaan laadukasta, luotettavaa ja ajantasaista tietoa kaikille projektin osapuolille, sanoo Karjalainen.
- Teemme kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä, joka määrittelee myös tulevaisuuden tarpeita, jatkaa Ristolainen. Tietomallinnus on ollut tärkeässä osassa esimerkiksi Helsingin ydinkeskustaan nousevan Musiikkitalon rakentamisessa.

