AVIn ja ELYn startti

Vuoden 2010 alussa aloittivat toimintansa valtion kuusi aluehallintovirastoa eli AVIa ja 15 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta eli ELYä. Senaatti-kiinteistöillä oli haastava tehtävä suunnitella yhteistyössä asiakkaiden ja hankkeen suunnittelutyöryhmien kanssa uusien virastojen toimitilaratkaisut. Kyse oli mittavasta projektista, sillä virastojen henkilöstömäärä on lähes 5 500, ja toimitiloja on kymmenillä paikkakunnilla eri puolilla Suomea.
– Aluehallinnon uudistuksessa ei ollut kuitenkaan kyse pelkästään sopivien tilaratkaisujen löytämisestä. Tämän lisäksi saimme olla mukana kehittämässä valtion aluehallintoa ja tarjota asiakkaillemme toimitilajohtamisen asiantuntemusta ja tuottavuutta tukevia palveluita, kertoo toimistot-toimialan johtaja Jorma Heinonen.
Yhä useammin Senaatti-kiinteistöt astuu asiantuntijana asiakkaan strategiaprosessiin ja linkittää siihen asiakkaan koko toimitilahallinnan. Senaatti-kiinteistöjen toiminnassa painottuukin entistä vahvemmin asiantuntijarooli, jossa keskeisenä tehtävänä on miettiä, miten toimitilajohtamisella voidaan edistää asiakkaiden toiminnan muutoksia. Valtion toimitilaratkaisujen tuottaminen edellyttää Senaatti-kiinteistöiltä muun muassa valtion tuottavuustavoitteiden ja asiakaskunnan toiminnallisten tavoitteiden ymmärtämistä.
– Meiltä odotetaan laajasti tietoa myös työympäristön kehittämisen uusista ratkaisuista ja kansainvälisestä kehityksestä, korostaa Heinonen.

