Välilliset vaikutukset

Senaatti-kiinteistöjen toiminnalla on myös välillisiä taloudellisia vaikutuksia. VTT:n arvion mukaan Senaatti-kiinteistöjen vuosittaisten investointien työllistävä vaikutus on noin 5 500 henkilötyövuotta. Investointien lisäksi Senaatti-kiinteistöt ostaa merkittävän määrän palveluita. Vuonna 2009 ostot ovat säilyneet edellisvuosiin verrattuna samalla tasolla.
Senaatti-kiinteistöjen investoinnit kohdistuvat valtionhallinnon toimitiloihin. Valtiolle tarpeettomiksi jääneet tilat ja kiinteistöomaisuus myydään Senaatti-kiinteistöjen kiinteistövarallisuuden luovuttamisperiaatteiden ja valtion kiinteistövarallisuuden luovuttamista säätelevän lain mukaisesti käypään hintaan. Luovutuksessa noudatetaan erityistä avoimuutta ja tasapuolisuutta.
Senaatti-kiinteistöt tukee välillisesti myös asiakkaidensa taloudellisten tavoitteiden ja valtion tuottavuustavoitteiden saavuttamista tarjoamalla toimitilaratkaisuja, jotka tehostavat asiakkaiden toimintaa. Työn tuottavuuteen vaikutetaan myös laadukkailla ja viihtyisillä työtiloilla. Senaatti-kiinteistöjen toimitilat sijaitsevat kaupunkien keskustoissa, millä on suora vaikutus infrastruktuurin rakentamisen kustannuksiin ja palveluiden saavutettavuuteen.
Senaatti-kiinteistöillä ei ole merkittäviä määriä kaavoittamattomia raakamaita, joilla olisi huomattavaa vaikutusta esimerkiksi pääkaupunkiseudun tonttitarjontaan ja markkinahintojen kehitykseen. Ajankohtainen kiinteistökehittämiskohde on Keski-Pasila, jota kehitetään yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Muita merkittäviä kehittämishankkeita ovat muun muassa Kakolan alue Turussa, Taivallahden kasarmialue ja Töölönlahti Helsingissä sekä useat entiset varuskunta- alueet eri puolilla Suomea.
Vuoden 2009 aikana toteutettuun yliopistouudistukseen liittyi Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa olleiden yliopistokiinteistöjen yhtiöittäminen, jossa Senaatti-kiinteistöillä oli merkittävä rooli. Yksi tämän toimenpiteen keskeisiä tavoitteita oli luoda taloudellisia toimintaedellytyksiä uusimuotoisille yliopistoille.

